countmaster

meistä

Haluamme tarjota asiakkaillemme kuninkaallista palvelua

Siksi löydät kruunun jo liikemerkistämmekin. Kuninkaallinen palvelu tarkoittaa meillä vankkaa ammattiosaamista ja arvoa tuottavia kohtaamisia.

Haluamme olla asiakkaan tukena

Päämäärämme on valmentaa ja tukea yrittäjää ja yritysjohtoa. Kehitämme ja tuotamme sellaisia palveluja, joilla mahdollistetaan kannattava kasvu, tuloksenteko ja toiminnan jatkuva parantaminen.

Asiantuntijoiltamme saat aina ajantasaisen tilannetiedon ja seurannan, mutta myös näkemystä ja ennakointia – rakennetaan yhdessä kestäviä polkuja tulevaisuuteen!

Afternoon Tea -tapahtuma
Asiakkaanamme saat kutsun myös yhteisiin Afternoon Tea –tapahtumiimme, joihin kokoonnumme osaamisen kehittämisen ja verkostojen vahvistamisen vuoksi. Samaa henkeä pyrimme tuomaan kaikkiin kohtaamisiimme – niin saman pöydän ääressä kuin etänäkin.
Vastuullisuus

Vastuullisuus on sisällytetty kaiken liiketoimintamme ytimeen. Digitalisoinnin ja automaation kautta kehitämme palveluitamme jatkuvasti ympäristöystävällisempään suuntaan. Teemme kestäviä, pitkäikäisiä ja harkittuja hankintoja, ja paperiton toimistomme säästää huomattavan määrän paperia kun kirjanpitoaineistoja ei enää tulosteta ja säilytetä arkistoissa.

Ympäristövastuu näkyy yrityksessämme sähköisten palvelujen kehittämisenä, joka ympäristöystävällisyyden lisäksi myös helpottaa ja nopeuttaa asiakaspalvelua. Asiakkaamme saavat järjestelmistämme nopeasti ja tehokkaasti tarvitsemansa tiedon samalla vähentäen paperinkulutusta.

Viimeisimmän tutkimustiedon mukaan puiden istuttaminen on paras yksittäinen tapa taistella ilmastonmuutosta vastaan.

Jokainen puu on merkityksellinen – istutamme kaikkia täysin sähköiseen taloushallintoon siirtyvää asiakastamme vastaan puun hiilijalanjälkien kompensoimiseksi.

”Hyvinvoiva yritys ja hyvinvoiva yrittäjä – molemmat voivat paremmin”

Uskomme, että tiedolla johtamisen rooli tulee entistä enemmän korotustumaan tulevaisuudessa. Pyrimme katsomaan hieman kauemmaksi ja ennakoimaan tulevaa, jotta voimme auttaa sinua ja yritystäsi onnistumaan.

Yrityksen eri muutostilanteet ja kasvuvaiheet vaativat erilaista talousosaamista ja riittäviä ja oikeanlaisia työvälineitä.

Talousjohtamisessa korostuvat vahva talouden osaaminen ja hallinta sekä vuorovaikutteinen asiantuntijuus. Uskomme, että asiakkaamme arvostavat näitä omaisuuksia nyt ja tulevaisuudessa.

Tuotetaan yhdessä taloustaidolla tulosta.

– Jukka Hämäläinen